On toukokuinen aamupäivä metsässä. Kävelemme esikoululaisista ja ekaluokkalaisista koostuvan ryhmän kanssa kohti porukan tuttua ”leiriä”. Lapsia on noin kolmekymmentä, aikuisia kolme: eskariopettaja, luokanopettaja ja minä. Olen tämänkin ryhmän kanssa kehittelemässä dialogista, ekososiaalista ulkona oppimista. Tarkoituksenamme on ainakin puhua hyönteisistä ja tutkia niitä luupeilla. Olemme kuitenkin halunneet jättää suunnitelman varsin avoimeksi. Saavumme leiripaikalle, joka on aivan … Jatka lukemista Miksi muurahaiset purevat?
Dialoginen auktoriteetti ja pienet päivänsäteet
Kirjoitus on julkaistu alunperin kutsukirjoituksena Lapsinäkökulma-blogissa 2.5.2025. ”Huomenta, kullanmurut! Onpa kiva nähdä teitä taas!” Vuosien takainen, maanantainen tervehdykseni otettiin neljäsluokkalaisten kesken vastaan jo rutiinilla. Vielä jonkin aikaa aiemmin jollekulle lapsista oli ollut vaikeaa hyväksyä lausumani ”huomenta, pikku päivänsäteet!” Protestoija ilmoitti, ettei ole mikään päivänsäde. Kenenkään ei tietenkään tarvitse (eikä pidäkään) olla aina säteilevä ja iloinen, … Jatka lukemista Dialoginen auktoriteetti ja pienet päivänsäteet
Kun petoeläimet hanketyöntekijän raatelivat
Kun petoeläimet hanketyöntekijän raatelivat, eli miten ohikiitävästä murinasta voi käynnistyä monta viikkoa kestävä leikki. Olen kirjoittanut tekstin toimiessani Hämeenlinnan kaupungin hankkeessa Positiivinen diskriminaatio varhaiskasvatuksessa, ja se on julkaistu aiemmin Hämeenlinnan varhaiskasvatuksen blogissa. Maanantaina 18.11.2019 aloitin kolmen viikon hankejakson Liivuoren Toukolan kylässä, jossa on 1-5 –vuotiaita lapsia. Jaksojen ensimmäinen viikko on aina osallistuvaa havainnointia, jotta pääsen … Jatka lukemista Kun petoeläimet hanketyöntekijän raatelivat