Odysseuksen harharetkistä afganistanilaisten naisten asemaan

Odottamattomat tarjoumat poikivat usein lisää odottamattomia tarjoumia. Yllättävien tilanteiden ja ajatusten joustava vastaanottaminen mahdollistaa opettamisessa ja oppimisessa sellaisia suuntia, joita ei luultavasti tulisi keksineeksi, jos ummistaisi tarjoumilta silmänsä. Samalla opettaja saa runsaasti teach-backia, eli oppii tuntemaan lasten ajattelua yhä paremmin. Lapsetkin oppivat toisiltaan ja toisistaan koko ajan. Oppiessaan lapsilta opettaja oppii aina myös itsestään: kuunnellessaan … Jatka lukemista Odysseuksen harharetkistä afganistanilaisten naisten asemaan

Kuoleman jälkeen – eläinten viikolta etiikkaan ja katsomuskasvatukseen

On lokakuu ja meneillään on eläinten viikko. Olemme viettäneet sitä ekaluokkalaisten kanssa muun muassa tuomalla eläinpehmoleluja kouluun, keskustelemalla eläimistä ja kertomalla itselle tärkeistä eläimistä tai lemmikeistä. Viikon päätteeksi aion tuoda omat koirani, vanhan australianpaimenkoiran ja kolmikuisen saksanpaimenkoiran, ensimmäistä kertaa tämän ryhmän luokse. Olemme perjantait aina kokonaan ulkona, joten päivä sopii ensimmäiseksi koiratapaamiseksi hyvin. Nyt on … Jatka lukemista Kuoleman jälkeen – eläinten viikolta etiikkaan ja katsomuskasvatukseen

Tähtileikki

Teksti on kirjoitettu syksyllä 2019 osana Hämeenlinnan kaupungin hanketta Positiivinen diskriminaatio varhaiskasvatuksessa, ja se on julkaistu aiemmin Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuksen blogissa. Mitä tässä nopeasti näpätyssä kuvassa näkyy, ja mitä siitä voi päätellä? Pöydän ääressä istuva lapsi on kolmevuotias. Käsissään hänellä on Lego-kissa ja –kettu, pöydällä on paperi, kaksi rei’itintä ja värikyniä. Mitä tapahtui? Mitä kaikkea … Jatka lukemista Tähtileikki

Kun petoeläimet hanketyöntekijän raatelivat

Kun petoeläimet hanketyöntekijän raatelivat, eli miten ohikiitävästä murinasta voi käynnistyä monta viikkoa kestävä leikki. Olen kirjoittanut tekstin toimiessani Hämeenlinnan kaupungin hankkeessa Positiivinen diskriminaatio varhaiskasvatuksessa, ja se on julkaistu aiemmin Hämeenlinnan varhaiskasvatuksen blogissa. Maanantaina 18.11.2019 aloitin kolmen viikon hankejakson Liivuoren Toukolan kylässä, jossa on 1-5 –vuotiaita lapsia. Jaksojen ensimmäinen viikko on aina osallistuvaa havainnointia, jotta pääsen … Jatka lukemista Kun petoeläimet hanketyöntekijän raatelivat

Sanatonta leikkiä ja saumatonta vuorovaikutusta

Tässä kirjoituksessa pohdin lapsen osallisuutta ja toimijuutta ”tupla-marginaalin” näkökulmasta. Kirjoitin tekstin syksyllä 2019 työskennellessäni Hämeenlinnan kaupungin Positiivinen diskriminaatio varhaiskasvatuksessa -hankkeessa. Se on julkaistu aiemmin Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuksen blogissa, sekä muokattuna ja laajennettuna yhdessä Satu Antikaisen kanssa teoksessa Kataja E. (toim.) 2021. Lumoudu lapsesta – artikkeleita arkipedagogiikasta (https://www.hameenlinna.fi/wp-content/uploads/2022/03/lumoudulapsesta.pdf) Lapsilähtöisessä ja integraatiota toteuttavassa päiväkodissa yksikään lapsi ei joudu … Jatka lukemista Sanatonta leikkiä ja saumatonta vuorovaikutusta