Imagine!

Suurvaltajohdon retoriikka veti taas eilen aika mietteliääksi. Mitä meidän pitäisi sanoa lapsillemme ja nuorillemme, kun maailmanpolitiikan huipulla öyhötetään ”kokonaisen sivilisaation tuhoamisesta”? Mieleeni nousi musiikin tunti parin vuoden takaa. Halusin herätellä viidesluokkalaisia kuvitteluleikkiin soittamalla heille John Lennonin ja Yoko Onon kappaleen Imagine. Jälleen kerran iloitsin opettajan etuoikeudesta kuulla lasten ja nuorten ajatuksia, sekä mahdollisuudesta (oikeammin velvollisuudesta!) pitää yllä toivoa ja auttaa kuvittelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia.

Eräällä viikolla olen pohtinut oman nelosluokkani kanssa mielikuvitusta ja kuvittelemista sekä tunteiden ilmaisemista kehollisesti. Kuvataiteen tunnilla teetän lapsilla vesivärityön, jonka ohjeeksi annan ”miltä unelmoiminen tuntuu?” Tarkoituksena ei ole maalata unelmien kohdetta vaan koettaa tavoittaa, millaisia tuntemuksia unelmoiminen aiheuttaa kehossa. Näitä tuntemuksia lapset sitten pyrkivät ilmaisemaan erilaisilla väreillä ja muodoilla. Tehtävä ei ole helppo, ja sen kerron lapsillekin. He ovat samaa mieltä, mutta lähtevät reippaasti testailemaan, miten unelmoimisen tunnetta voisi kuvata kuvataiteen keinoin. Kun tutkailemme valmiita töitä yhdessä, lapset huomaavat, että ne ovat keskenään varsin erilaisia. Jokaisen kokemukset ja tuntemukset ovat ainutlaatuisia. Samankaltaisuuksiakin kuitenkin löytyy: moni on esimerkiksi käyttänyt punaisen sävyjä.

Haluan käsitellä kuvittelu-teemaa myös isompien lasten kanssa. Kuuntelemme viides- ja kuudesluokkalaisten musiikin tunneilla John Lennonin ja Yoko Onon kappaleen ”Imagine” (1971), (jonka sanat käännän nuorille suomeksi):

Imagine there’s no heaven / it’s easy if you try

No hell below us / above us, only sky

Imagine all the people / livin’ for today

Imagine there’s no countries / it isn’t hard to do

Nothing to kill or die for / and no religion, too

Imagine all the people / livin’ life in peace

You

You may say I’m a dreamer / but I’m not the only one

I hope someday you’ll join us / and the world will be as one

Imagine no possessions / I wonder if you can

No need for greed or hunger / a brotherhood of man

Imagine all the people / sharing all the world

You

You may say I’m a dreamer / but I’m not the only one

I hope someday you’ll join us / and the world will live as one

Ensimmäinen kommentti tulee nopeasti ja jämerästi. Kommentoija on sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä ajatella, kuten laulun kertoja. Ajatus saa vastakaikua joiltain muiltakin. Koetan herätellä ja lempeästi ravistella kommentoijaa kappaleen kehottamaan kuvitteluleikkiin, mutta hän pitää kiinni kannastaan: eihän kukaan järkevä ihminen ajattele noin.

Eräs nuorista alkaa pohtia kappaleen ehdottamaa todellisuutta, jossa ei olisi valtioita tai uskontoja. Hän toteaa, että ei tämä onnistuisi, sillä miten eri kulttuurien kävisi? Pitäisikö niistä jotenkin luopua ja sulauttaa kaikki yhteen? Miten hieno oivallus! Muuan toinen nuori miettii saman säkeistön sanomaa siitä, että ilman valtioita tai uskontoja ei olisi tarvetta sotimiselle ja tappamiselle, ja voisimme elää rauhassa. ”Mä olenkin miettinyt, miksi sotia on”, hän kertoo. Laulun sanoitus on siis antanut hänelle näkökulmaa siihen, miksi ihmisryhmät saattavat hyökätä toistensa alueille.

Kolmannen säkeistön kehotus kuvitella maailmaa ilman omaisuutta lyö osan porukasta ällikällä. ”Siis eikö mulla olis omaa puhelinta?” kysyy eräs melko tyrmistynyt nuori silmät suurina. Totean, että ehkä puhelin olisi yhteinen, ja sitä käytettäisiin vuorotellen aina tarpeen mukaan. Ajatus teilataan suoralta kädeltä. Muutama paheksuva silmienpyörittelykin taidetaan nähdä.  ”Kommari!” kajauttaa sama nuori, joka on avannut keskustelun toteamalla, ettei kappaleen sanomassa ole järkeä. Siltähän tämä vahvasti kuulostaa, totean. Hyvin nuori onkin sanoitusta lukenut – Lennonin viittaukset kommunismiin eivät ole tahattomia, vaan toki varsin tietoisia. (Käsitellessäni laululyriikoita ja runoutta lasten ja nuorten kanssa, puhun aina sanoituksen tai runon kertojasta. Tällä koetan tähdentää, etteivät kaikki runot ja laulut suinkaan kerro niiden esittäjien omasta elämästä tai mielipiteistä. Imagine-kappaleessa kertoja kaipaa maailmaa ilman omaisuutta, mutta Lennon ja Oko itse olivat melkoisen rikkaita ja asuivat hulppeassa kartanossa… Asiat ovat harvoin mustavalkoisia.)

Olin iloinen siitä, miten osa viidennen luokan ryhmästä lähti kerkeästi pohtimaan Imagine-kappaleen sanomaa. Kommentti sanoituksen järjettömyydestä avasi keskustelun salamana. Tämä ilahdutti, mutta itse ajatuksesta tunsin tietynlaista surua: jo jotkut 11–12 -vuotiaat ajattelevat spontaanisti, ettei rauhanomaisen ja oikeudenmukaiseen jakoon perustuvan maailman kuvitteleminen ole realistista. Onko mielipuolinen maailmamme kyynistänyt jo alakouluikäiset lapset ja nuoretkin? Toki otanta oli pieni, eivätkä edes kaikki kyseisen ryhmän nuoret välttämättä ajatelleet samalla tavalla. Ounastelen kuitenkin, että kommentoijan sanoissa heijasteli laajemminkin jaettu ajatus: maailma nyt vain on tällainen kuin on, ja muunlaisen vaihtoehdon maalaileminen tuntuu ehkä oudolta tai typerältä. Olimme siis sosialisaatiomme kautta omaksumiemme haitallisten ajattelutapojen ytimessä! Nuoren toteamus siitä, ettei kukaan järkevä ihminen ajattele kuin laulun kertoja, pitää väistämättömästi sisällään ajatuksen kääntöpuolen: rauhaan ja rakkauteen perustuvaa maailmaa kuvittelevat ihmiset ovat ei-järkeviä. Etsimättäkin mieleen nousevat länsimaisessa kulttuurissamme vallalla olevat hierarkkiset dualismit järki – tunne ja mies – nainen: Omaksumamme sosialisaation perintöä on, että järki mielletään tunnetta tärkeämmäksi ja mies hierarkkisesti naista ylempiarvoisemmaksi. Historiallisesti mies on edustanut järkeä, harkintaa ja voimaa, nainen puolestaan tunnetta, ailahtelevuutta ja heikkoutta. Heijasteliko nuoren kommentti syvälle juurtunutta ajatusta siitä, että vallitsevaa maailmanjärjestystä kritisoiva, ”järjetön”, henkilö on naiivi ja typerä? Ja jos kyseinen henkilö kerran on ei-järkevä, kuitataanko hänet täten heikoksi – tai mahdollisesti ainakin turhan tunteelliseksi, siis liian ”naiselliseksi”? Opettajien on tärkeää lempeästi ravistella tällaisia käsityksiä.

Haluan nostaa kyseisestä katkelmasta esiin myös toisen seikan. Yksi nuorista kertoi miettineensä, mistä sodat johtuvat. Olin hänen sanoistaan hieman yllättynyt. Tässä ajassa soditaan enemmän kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Konflikteja, väkivaltaisuuksia ja umpikujaan juuttuneita rauhanneuvotteluita raportoivat uutiset vyöryvät ylitsemme kaikissa kanavissa. Helposti ajattelisi, että sodat ovat nykypäivän lapsille ja nuorille (valitettavasti!) niin tuttu asia, että heillä olisi niistä monenlaista ymmärrystä. Kun asiaa pysähtyy ajattelemaan, sen hahmottaa kuitenkin paremmin. Lapset ja nuoret saattavat olla keskellä uutistulvaa, mutta heillä ei välttämättä ole mahdollisuutta puhua uutisista kotona tai koulussa. Jos he eivät saa maailman tapahtumille valveutuneen aikuisen peilauspintaa, he ovat pahimmillaan vain sosiaalisen median algoritmien ja puskasta huutelevien öyhöttäjien mielipiteiden armoilla. Harvan alakoululaisen kriittinen lukutaito on sillä tasolla, että he kykenisivät näkemiensä otsikoiden ja tekstinpätkien perusteella luomaan analyyttista kuvaa vaikkapa eri sotien syistä. Tämä on nykyään yhä vaikeampaa aikuisillekin, kun otetaan huomioon valeuutisten ja tekoälyn vaikutus internetin sisältöihin. Opettajien on varmistettava, ettei osa lapsista ja nuorista jää vain seuraamaan asioita hiljaa sivusta, omaksuen vähitellen ajatuksen siitä, ettei rauhanomaisen maailman kuvittelemisessa ole mitään järkeä. Vaikeista ja järkyttävistäkin asioista, kuten sodista, on puhuttava lasten kanssa ikätasoisesti, luoden samalla toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Lennonin ja Onon kappale ei lakkaa toimimasta, vaikka vuosikymmeniä kuluu: se hurmaa, provosoi ja ärsyttääkin. Olisi tietenkin hyvin äärimmäistä tulkita sanoitusta niin, että sopivin vaihtoehto kapitalismin tilalle olisi kommunismi, ja että esimerkiksi kulttuurien ja uskontojen rikkaudesta ja moninaisuudesta tulisi luopua. Tällaiset tiet johtaisivat varmuudella monenlaisiin ongelmiin. Paremman tulevaisuuden toivominen ei kuitenkaan ole ei-järkevää tai naiivia. Oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja rakkautta maailmaan kuitenkin tarvitaan enemmän, paljon enemmän kuin nykytilanteessa. Imagine toimii ajatusleikkinä ja herättelijänä erinomaisesti.

Olen kirjoittanut tekstin Koneen Säätiön rahoittaman hankkeen aikana.